Koronapandemian epäoikeudenmukaisuudet ja arvonlisävero
Ravintoloiden kulta-aika päättyi koronaan. Rajoitukset, niitä seurannut työvoimapula, etätyökulttuuri ja lopulta inflaatio. Surkeita vuosia ravintola-alalla. Täytyy muistaa, että viimeiset valtiovallan ravintolarajoitukset olivat voimassa vielä alkuvuodesta 2022. Alussa ymmärrettävät, mutta sittemmin täyttä valtiovallan mielivaltaa edustavat rajoitukset olivat yksinkertaisesti väärin. Tätä vääryyttä voi paikata alentamalla ravintoloiden arvonlisäverokantoja. Se on vähintä, mitä valtiovallalta nyt odotetaan. Poliittista painetta on mahdollista luoda. Muistetaan loistava joukkovoimakampanja; Nyt riittää.
Liiketilavuokrat ja vetovoima
Helsingin kantakaupungissa alkaa näkyä yllättävän paljon tyhjää liiketilaa. Ilmiö, jota ei ole näkynyt sitten 90-luvun laman jälkeen. Vetovoimasta on puhuttu paljon. Yhtenä vaikeutena se että keskustaan tuleminen autolla on tehty mahdollisimman hankalaksi. Toimistot vuokrataan mielellään nyt jostain kauempaa, sinne minne pääsee autolla. Tämä on yksi seikka joka vaikuttaa vetovoimaan.
Liiketiloja vuokraavat tahot elävät edelleen ajassa, jolloin Helsingin keskusta oli vedossa. Vuokrien indeksikorotusten sijaan olisi siirryttävä indeksivähennyksiin. Laskeva trendi näkyy jo markkinakatsauksissa. Eli ravintoloitsija; nyt on aika avata vuokrasopimuksenne. Vuokranantajasikin tietää, että uutta ravintolaa ei tiloihin tällä hetkellä tulla saamaan. Tuskin ketään muutakaan.
"Liiketilamarkkinoilla käyttöasteet pysyttelevät edelleen korkeina, mutta vuokratasoissa on laskupaineita."
Lähde: Toimitilamarkkinat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla 2023/2024
Kaikki lähtee ravintolan konseptista
Viimeiset 15 vuotta on saatu nauttia uskomattoman kovasta kehitystahdista ravintola-alalla. Rohkeutta ja innovointia ei ole puuttunut. Kuluttajan valinnanvara on ollut lähes rajaton. Kaikkea on ollut tarjolla; loistavista pikaruokakonsepteista Fine Diningin hyökyaaltoon. Jopa siinä määrin, että etenkin jälkimmäisen kohdalla nähtiin kuplan tunnusmerkit. Heikoilla suhdanteilla on taipumus puhkoa kuplia. Saattaa olla, että fiineimmät ajat ovat hetkeksi aikaa ohi, ainakin tässä laajuudessa.
Kysyin keväällä uudelta ravintoloitsijalta, että mikä tässä paikassa on se paljon puhuttu filosofia? Hän vastasi: "Laitettiin tämmöinen mutkattoman palvelun menuravintola, josta saa sesongin lähiruokaa sekä hyviä viinejä ja cocktaileja."
Tätä samaa mantraa on nyt jauhettu 15 vuotta. Konseptoinnissa on pakko porautua syvemmälle. On löydettävä joku reilusti erottava tekijä. Sellainen, jota on herkullista mehustaa ravintolan markkinoinnissa.
Kirvelevää hinnoittelua
Inflaation vaikutukset näkyvät ravintolan kustannuksissa. Kohonneet ostohinnat ovat siirtyneet myyntihintoihin. Etenkin Fine Dining on ollut lähinnä rakkaudesta lajiin. Tulosta on todella hankala tehdä. Koska ruoan hintaa on vaikea nostaa, nostetaan juoman hintaa.
Mutta ravintoloitsija - tule hetkeksi tiskin tälle puolelle. Jos Alkon 15€ viini muuttuu ravintolan listalla 90€ arvopulloksi, alkaa kirvellä. Jos massatuotettu olut on 12€ tuoppi, alkaa kirvellä. Harvoin tulee mentyä uudelleen ravintolaan, jossa alkaa kirvellä? Rajuimmillaan Helsingissä nähtiin jo gastropub, jossa craftin hinnat lähentelivät 50€ litra. Hetken päästä olikin jo lappu luukulla.
Juomien hinnoittelu saattaa olla myös ruokamyynnin este. Volyymin este. Nämä esteet ovat kuitenkin purettavissa. Siitäkin löytyy esimerkkejä.
Ravintolamarkkinointiin käytettävät resurssit
Kuluttajien löysistä rahoista kilpailee mm. viihde-elektroniikka ja lomamatkat. Nämä alueet käyttävät todella suuren osan liikevaihdostaan markkinointiin. Miten ravintola voi kilpailla samasta löysästä rahasta 0€ markkinointibudjetilla? Tai käyttämällä vähäiset resurssinsa aivan käsittämättömällä tavalla.
Tässä muutama esimerkki, joita olen tapaamisissa kuullut:
- Laitettiin kerran 20€ Google Adsiin, mutta kukaan ei varannut pöytää.
- Tiedetään, verkkokaupan lahjakorttilinkki ohjaa väärään paikkaan, mutta systeemi on hankala.
- Ei meidän asiakkaat kuvia katsele, vaan ruokia.
- Miksi meidän menu pitäisi olla Googlessa / Somessa? Se on pöydässä nähtävillä.
- Ei me tarvita Google Analyticsiä mihinkään.
- Googlessa on väärät aukiolojat, mutta meidän sivuilla ne on oikein.
- Mikä someraportti? Ei ne meille sellaisia lähettele.
Digitaalisen markkinoinnin todellisuuden kanssa tekemisissä olevat ymmärtävät heti, miksi edellä olevat argumentit sakkaavat pahasti. Eletään mennyttä aikaa. Digitalisaatio on nykyään normi, halusit tai et. Mainontaan ja sisältöön on panostettava rahaa, halusit tai et. Ravintolan digitaalisen infran rakentaminen, ylläpito ja markkinointi on oltava asiantuntevan tahon hoidossa. Vähempi ei enää valitettavasti riitä. Myyntiin on yksinkertaisesti budjetoitava rahaa. Ravintola-ala ei ole enää poikkeus tässä asiassa.
Suhdannetunnelin päässä näkyy valoa - ole valmis
Korkojen nousu laukaisi tämän uusimman haasteen ravintola-alalla. Nyt korot ovat laskusuunnassa ja löysää rahaa alkaa ilmestyä kuluttajan taskuun. On korkea aika varmistua siitä, etteivät kilpailijat kiilaa ohi ja oman ravintolan myynti pääsee mukaan, kun kasvu taas alkaa.